Bee Wiki
Advertisement

Malline:Kunnollinen Tietokone on nörttien palvoma jumalolento, jolle uhrataan aika, CD-levyjä tai diskettejä. Tietokone on kehitetty vuonna 4000 eKr., kun luolamies Mrugh keksi, että litteä kivi voi olla kahdessa ja vain kahdessa asennossa, eli puoli A ylöspäin tai puoli B ylöspäin. Erottaakseen nämä puolet toisistaan hän kaiversi puolelle A merkin "1" ja puolelle B merkin "0". Hän oli keksinyt binäärisen järjestelmän. Hänen seuraajansa, esimerkiksi luolamies Pertgh, Arkhimedes ja Aatami kehittelivät ideaa edelleen. Asettamalla kiviä tietynlaiseen systeemiin ja säätämällä sitä tietyllä tavalla sai aikaan tietynlaisia asioita, esimerkiksi sen, että kananmuna tuli ulos vedestä, ennen kuin se ehti kiehua kivikovaksi; tämä luolamies Pertghin keksintä oli ensimmäinen tietokoneohjattu munankeitin. Arkhimedes keksi tietokoneelle monia sovelluksia, kuten esimerkiksi laitteen, joka nosti naisten hameita sekä heidän aviomiestensä automaattisen tainnuttimen. Aatami kehitti ensimmäisenä "vaimona" tunnetun tietokoneohjatun robotin. Ensimmäisennä tietokonetta laskemiseen käytti Pythagoras, minkä takia kaikki tuon ajan oppineet ilkkuivat hänelle: kuka muka olisi niin tyhmä, että käyttäisi tietokoneen kaltaista upeaa laitetta laskemiseen! Ensimmäinen PC (eli personaalinen compuutteri) oli NASA:n vuonna 1888 julkaisema ENIAC, joka vaati tilaa vaivaiset 160 neliötä ja jolla pystyi pelaamaan peliä "Yritä osua liikkuvaan pisteeseen hiirellä". Tästä eteenpäin on sekä tietokoneiden että pelien kehitys ollut huimaa. Vuonna 2003 julkaistiin ehdottomasti koko pelihistorian tärkein peli, Pekka Kana 2. Tietokoneiden ohella on kehitetty myös Internetiä, jonka ensimmäisen version esitteli Bill Gates vuoden 1950 Assembly-pelitapahtumassa. Internet oli vallankumouksellinen keino levittää spammiä, mainoksia, viruksia ja pornoa laajemmalle ja nopeammin kuin koskaan aikaisemmin. Internet on nerokas keino välittää tekstiä puhelimen välityksellä. On myös selvää, että Internetin äänenlaatu hakkaa puhelimet noin OVER 9000 - 0. (On mielenkiintoista, että vuosien kehitystyön jälkeenkin puhelimissa on yhä yhtä surkea ääni kuin niiden keksimishetkellä.)

Hyypiöt
Jokapäiväisiä käyttöesineitä

Työkaluja: Jakoavain - Kirves - Mutteri - N00bwriter - Nastotin - Noodi - Persepora - Polkuvatupassi - Ryhmysauva - Suunnistusmaila - Vasara
Aseita: C4 - Dalek - Kaksi kultaista asetta - M9 käsiase - Meteoripommi - Pesäpallomaila - Pistooli - Pommi - Trident of the Red Rooster - VERCION MD - Ydinase‎
Ihmeellisiä vimpaimia: Bananaphone - Flying random nyyppä - Kovalevy - Leoskooppi - Robotti - Sound Blaster - Sähkälehitutähystin - Valohitutähystin - Vedenalainen polkupyörä
AIVAN SAATANAN VAARALLISIA: Deathfax - Lopunaikojen kone - Muumipeikko III - Sähkökärpäslätkä
Hyödyllisiä ja hienoja: Ironiantunnistin - Maapallourku - Muna laatikko - Noppa - Pullo - Riimigeneraattori - Sänky - Tyttöystävä - Vallankumouksellinen partahöylä - Vessanpytty
Turhia ja rumia: Gepardikaapeli - Hiihtohissi - Joken poljettava lahna - Kello - Laserradioteleskooppi - Naksu-pööpötin - Pumpattava Barbara - Raha - Televisio - Tietokone - Tuuletin
Siltä väliltä: Kuulakärkikynämustelörähdyksen pyyhintäliina - Siilikaapeli
Muuta: Luettelo esineistä, joita voi tarpeen vaatiessa käyttää lähitaisteluaseina

Advertisement