Bee Wiki
Advertisement

Tesmo Laatukäki on vaikeneva kortepurolainen graafinen suunnittelija. Hänen syntymäaikansa ja tarkka ikänsä on julistettu valtionsalaisuudeksi Lex Päkiän (1997) nojalla. Hänen sukunsa on asunut Kortepuron kunnassa jo useiden tuhansien vuosien ajan. Sukunimi on johdettu perimätiedon mukaan Pietari Brahen vierailusta. Tuolloin kenraalikuvernööri Brahe kuuli käen kukkuvan seudulla ja mainitsi sen laadukkaimmaksi ikinä kuulemakseen kukunnaksi. Lähinnä kukuntapaikkaa sijainnut talo (tai oikeammin kokoon kaavittu kasa männynkaarnaa) sai täten nimen Laatukäki.

Tesmo Laatumäki on suunnitellut mm. Nikolaus Pannahisen worstseller-romaanin Himmlerin harharetket menninkäismaassa (1989) ulkoasun. Kirjan kantta hallitsee suuri penis, johon on liitetty selitysnuolen avulla selitysteksti pipeli (sic). Takakannessa on kuvattuna Mercatorin suuri maailmankartta, johon on merkitty Kortepuron sijainti punaisella huopakynällä.

Tesmo Laatukäellä on ihan koko ajan akne.

Advertisement