Bee Wiki
Advertisement

”mieti mieti mieti”

Puhin äly juoksee kuin jähmettynyt hunaja.

”Mitä höötiä!”

”Saa hypätä pska lehtiin.”

Puh iloitsee syksyn tulosta.


Puhismi on uskonto mitä erityisesti Röhmöfantit ja Huitsinnevadalaiset harjoittavat. Puhismin alkua ei tiedetä mutta siinä jumala on Nalle Puh. Puhismin mukaan kun kuolee niin pääsee puolen hehtaarin metsään. Puhismista on kirjoitettu monta kirjaa muun muassa Puh rakentaa talon. Elokuviakin on. Joista opettavaisin on nimeltä: Sinä tuuba paskaa: Ääliö hukassa (Löydät You Tubesta).

Rangaistukset[]

Jos on ollut erittäin tuhma, niin saa rangaistukseksi Puhin pyllyn ikkunaansa. Näin tapahtui Kanille, kun oli antanut hunaja uhrin Möhköfanteille.

Mailman synty[]

Mailma syntyi Puhismin mukaan sillain kun Puh oli muovailemassa hunajaa. Sitten yllättäen Puhin kaatoi Tikru joka rakasta "Pompauttamista". Säikähdettyään kamalasti Puhilta pääsi hätäpissa joka lensi kauniissa kaaressa hunaja klönttiin. Näin syntyi mailmaan vedet ja Pyhä Hunaja Joki eli PHJ. Sitten kani tuli ja suutui miten sotkuista siellä oli ja paiskasi porkanat ja kaalit päin hunajaa. Näin syntyi metsät. Nalle Puh ja Tikru pahoittelivat sotkua ja Puhilta (joka oli niin säikähtänyt) pääsi pieru. Se suuntasi kohti hunajapaakkua. Näin syntyi ilmakehä. Puh ei yhtään ymmärtänyt suurien käsiensä työtä ja meni leikkimään Ruun kanssa. Maa oli vielä kostea ja ei elämää. Kunnes... Puh osti Sporen! Hän kytki mikronsa piuhat hunajapaakkuun ja aloitti pelaamisen. Ja kiitos puhin Modaamistaidon, kaikki mitä Puh teki, tuli hunaja mailmaan. Sitten Mailmaan tuli yksisoluisia otuksia. Epäillään että apinat kehittyivät minitiksestä ja Dinosaurukset Ankkarista. Sitten tuli ensimmäiset maavaiheiset otukset. Maassa oli iso kilpajuoksu ja parhaammat tanssiat ja kestävimmät Ängstit pääsivät ravintoketjun huipulle. Sitten eläin keksi tulen paukauttamalla kepin päähänsä ja tuli heimot. Mutta kehitys vasta nopeutui kun ihmis-laji opi kesyttämään Poovaa. Sitten pian he pääsivät sivilisatiotasolle. Mutta... Nalle Puh näki sähkölaskun eikä Puhilla riittänyt siihen rahaa. Piti lopettaa Sporen pelaaminen ja pelata Ruun toosalla WoWia. Siksi ihmiset lahjoittavat joka tiistai puhille rahaa, että hän voisi maksaa laskun ja ihmiskunta pääsee avaruustasolle.

Palvonnan ja muut tärkeät asiat[]

Puhismissa palvotaan hunajaa, amppaleita (muinaiset fööniikiläiset eivät osanneet lausua R-kirjainta) ja nalleja. Puhismissa on tärkeää että rakastaa hunajaa. On taas erittäin tuhmaa olla palvomatta. Jos unohtaa sen niin saa Höötiä.

Juhlat[]

Puhistit juhlii erityisesti pääsiäistä jolloin ei saa siivota. Kanin tätä on vaikea ymmärtää. Puhistien suurin juhla on hunajajuhla. Milloin hunaja kaadetaan suuhun kokonaisena joten tulee sokeri humala ja mieli pääsee vaeltamaan Puolen hehtaarin metsään.

Henkilöt[]

  • Puh Ukko ylijumala.
  • Kani Huono jumala joka saattaa kiusaukseen olla tylsimys ja perfektionisti.
  • Ihaa Ettei mailma kävisi liian kivaksi.
  • Ruu Ettei mailma tulisi liian tylsäksi.
  • Kengu Äitien suojelu pyhis.
  • Möhköfantti Pelottava hirviö.
  • Pöllö viisauden jumala.
  • Risto Reipas Zeuksen kaltainen. Eli on jumalten jumala.
Advertisement