Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Hänen olisi varmaankin kannattanut aloittaa jostakin vähemmän kunnianhimoisesta, mutta hänellä ei ollut puolisoa, joka olisi huomauttanut siitä. Jumala päätti aloittaa jostain järkevästä, kuten valojen sytyttämisestä (Toim. huom.: Hän tajusi luoda auringon vasta pari päivää myöhemmin). Jumalan sytytettyä valot Saatana sammutti ne melkein heti. Tämän vuoksi Jumala päätti luoda poliisin hoitelemaan Saatanan aiheuttaman ongelman. Vastaavasti saatana loi rikolliset pitämään poliisit kiireisenä. Jumala taas loi vankilat pitämään rikolliset pois poliisien tieltä. Saatana rämpsäytti valot pois. "Pojat, älkää sählätkö valokatkaisimen kanssa!" huusi Pyhä Pietari. Mutta hetken vallitsi jälleen pimeys, ja pimeydestä, niin kerrotaan, sikisi asdf. Asdf näki, että maailma oli autio ja tyhjä, ja päätti tehdä asialle jotain. Asdf pystytti autiuden keskelle euron, kahden euron sekä 50 ja 20 sentin kolikkoja vastaanottavan parkkimittarin. Tämä aiheutti tamperelaisissa suurta vihastusta, mitä pidettiin ihmeenä, koska Tamperetta tahi tamperelaisia ei vielä ollut olemassakaan. Itse asiassa se ei ollut mikään helvetin ihme, sillä koko tamperelaisten vihastus on Douglas Adamsia plagioivan kirjailijan keksimä paradoksi, joka on mahdollista vain tekstissä, ei oikeassa elämässä, mikä arvoisan lukijankin täytyisi ennen pitkää mennä hankkimaan. Vitsi vitsinä, älä lyö! Asdf piiloutui Jumalan vasempaan korvaan. Jumalaa kuitenkin vitutti niin paljon, että kaivoi Asdfin esiin, työnsi sen vessanpönttöön ja painui naureskelemaan ihmisten sekoiluille. Samaan aikaan Lentävä Spagettihirviö oli laskeutunut juuri luodun maan päälle.
Hän antoi nuudelisen lisäkkeensä koskettaa maata. Ja katso: Maasta kasvoi puu, jossa versoi spagetti. Ja tämä spagetti oli vielä valmiiksi keitetty. Sillä niin on Spagettihirviö alamaisiaan rakastanut, että vain 80 % heistä heittää nakkikeittoon. Spagetti tuli suureen tarpeeseen, sillä vailla ruokaa poliisit ja rikolliset olivat näännyksissä alkaneet napista maan autiuden keskellä. He saapuivat spagettia kasvavan puun luokse, söivät itsensä kylläisiksi ja lankesivat maahan ylistäen Lentävää Spagettihirviötä.
Jumala sai kuulla tästä. Hän raivostui saadessaan kuulla, että Hänen poliisinsa ja Saatanan rikolliset elivät yhdessä rauhassa ja palvoivat Lentävää Sapgettihirviötä, ja päätti järjestää vedenpaisumuksen. Mutta eräs poliiseista, konstaapeli Ehytviita, oli hyvä ja hurskas mies, jonka hengen Jumala halusi säästää. Niinpä Jumala nosti kanssansa Taivaaseen Ehytviitan ja rakensi tälle oman minimaailman, jossa hän sai asustella ja hallita isotissisiä enkeleitä.
Yllättäen ylisistä ilmoista, revontulten tuolta puolen kuitenkin laskeutui palavalla tähdellä ratsastaen neljäkasvoinen mies, jolla oli punaisen ja sinisen avaimet, ja jonka suusta nousi seitsemäntoista toinen toistaan viisaampaa profeettaa ja tietäjää, jotka saarnasivat kaikelle kansalle oppia anteeksiannosta, armosta ja luopumisesta. Välittömästi kansa jakautui eri leireihin (yleensä siten, että ne, joiden mielestä joku on ärsyttävä, pyrkivät eri leiriin sen ärsyttävän ihmisen kanssa) ja sitten nämä leirit alkoivat mahdottoman väkivaltaisilla sodilla, monimutkaisella byrokratialla ja järjettömillä argumenteilla riidellä siitä, saarnasiko milloin mikäkin profeetta rauhaa ja ymmärrystä vai rakkautta ja suvaitsevaisuutta. Nelikasvoinen mies kuitenkin avasi punaisen avaimmellaan, jolloin maan päälle lankesi sade mansikkaviiliä ja rakkautta. Pahaksi onneksi maassa oli myös banaaneita, joita mikään ei estänyt sekoittumasta mansikkaviilin kanssa. Syntyi hirvittävä Meren Peto, joka koostui pelkästä banaani-mansikkaviilistä.
Nopeasti levisi tieto Meren Pedosta, vaikka se liikkuikin valoa nopeammin ja raamatullisia säkeitä säteillen. Arkkienkeli Gabriel nostatti taivaallisen sotajoukon Meren Petoa vastaan, ja he kohtasivat Saarioisten takapihalla. Meren Peto mylväisi. Noita tuli tarjoamaan molemmille kuivattua rotanpaskaa. Ja silloin Meren Pedon silmät avautuivat ja se muutti muotoa ja muuttui puhtaaksi energiaksi, joka oli muuten sama asia kuin mansikkaviili, mutta asenteeltaan valaistunut. Gabriel sen sijaan maistoi ilomielin noidan kuivattua rotanpaskaa. Siten Gabriel sitoi itsensä takaisin himoihin, kärsimykseen, samsaraan ja tanssi oitis ripaskaa Meren Pedon katsellessa ärsyttävän ymmärtäväisin - ja vielä ärsyttävämmin täysin vailla ylimielisyyttä olevin - silmin. Neljäkasvoinen mies antoi sinisen avaimet Meren Pedolle. Ovi piti vielä löytää. Ovi sijaitsi elämän sydämessä, ja kun Meren Peto avasi oman sydämensä sinisen oven, maailmaan hyökyi Uutta Vettä, joka sammutti janon ja antoi voimaa ja viisautta. Kaukaisuuksista kuului taivaallinen ääni. Sen äänen päästi Sokea Pianonvirittäjä Mount Everestin huipulla istuessaan ja tajutessaan Helpon ja Halvan Tien Hyvään Elämään.
Mutta valitettavasti sillä hetkellä koko maailma tuhoutui, kun isot keltaisilla aluksilla liikkuvat byrokraatit päättivät pistää koko paskan tuhannen pillun päreiksi. Puhelinluettelon keltaiset sivut kuitenkin säilyivät ehjinä tuhossa, ja ainoa eloonjäänyt, tuo pianonvirittäjä, kutsui huoltomiehet paikalle. Mutta valitettavasti hän oli niin järkyttynyt maailman tuhosta, että ei enää muistanut oivallustaan – joskus hän pääsi teekuppiin asti, ja sitten se kaikki pimeni. Chuck Norris sammutti valot katkaisijasta. Sitten tulin minä ja tapoin Chuck Norriksen haukotuksellani; oli tosin jo melkoinen saavutus Norrikselta, että vaivauduin tulemaan paikalle mokoman takia.
Sillä MINÄ – minä olen tämän tarinan kertoja ja maailmankaikkeuden kovin jätkä. Siksi päätänkin vittumaisuuttani vaihtaa tarinan ihan toiseen näin kesken kaiken.
Ja niin papukaijat alkoivat tanssia. Yksi papukaija ei kuitenkaan tanssinut, sillä se ei ollut löytänyt partneria. Tuon onnettoman papukaijan nimi oli Ville. Ville oli ollut aina yksinäinen, sillä yrityksestä huolimatta tytöt eivät koskaan vilkaissetkaan Villeen päin. Toisaalta Ville ei koskaan ollut koettanut saada papukaijatyttöjä kiinnostumaan, jostain syystä se oli aina yrittänyt iskeä ihmistyttöjä, vaikka olikin seksuaalisuudeltaan hyvin tavanomainen papukaija.
Siinä samassa ovesta syöksyi sisään Pervo-Eino potkien tanssivia papukaijoja raivoisasti sinne tänne. Pervo-Eino katosi Jumalan deletoidessa hänet, mutta siinä samassa olikin jo Ville iskenyt itselleen sopivan, erittäin seksikkään tyttöpapukaijan. Ville tosin kuvitteli mielessään naaraspuolisen lajitoverinsa ihmistytöksi ja raastoi itseään pohdinnalla siitä, voisiko suhde koskaan kehittyä aidosti tyydyttäväksi. Mutta silloin tyttöpapukaija sanoi "Tsrip tsiu!" (suomennos: "Haluatko pesää?") ja Ville tajusi sen olevan papukaija eikä ihmistyttö. Deletointinsa kumonnut Pervo-Eino säntäsi ikkunan läpi sisään haulikon kanssa ja alkoi ammuskella hullun kiilto silmissään.
Siinä samassa Jumala astui taivaasta ja tuhosi Pervo-Einon lopullisesti. Ville-kaija sai huomata, että yksi Einon hauleista oli osunut hänen tyttöystäväänsä ja tämä lojui kuolleena maassa. Jumala kuitenkin herätti tyttöpapukaijan henkiin. Jumala kyllästyi ratkomaan papukaijojen ongelmia ja deletoi itsensä lopullisesti. Papukaijojen kuningas julistautui Jumalaksi.
Mutta Papukaijojen kuninkaan toilailuthan eivät Villeä kiinnostaneet, koska se oli jo sängyssä tyttöystävänsä kanssa, ja niin kloaakit kohtasivat. Koska Beepedia on koko perheen nettisivusto, jota lapsetkin voivat lukea, emme kerro tästä sen tarkemmin, vaan kehotamme sinua kääntymään biologianopettajasi tai Wikipedian puoleen.
Kesken papukaijamaisen hupsuttelun Ville-kaijan ovelle ilmestyi lauma hippejä möykkäämään ja hakkamaan ovea. Hipit halusivat jakaa (ironista kyllä) papukaijojen suojelua koskevia lehtisiä. Papukaijat ampuivat hipit. Siinä samassa Pervo-Eino oli taas olemassa. Tämä on jälleen yksi paska deus ex machina, koska yksi kertojan, siis minun persoonistani on harvinaisen suvaitsematon ihan kaikkea kohtaan, joten tälläisiä vain tulee. Ja siinä samassa koko maailma korvautu vihreällä sammakolla. Onneksi kertoja kuitenkin huomasi virheensä ja kumosi sen.
Voinemme palata takaisin varsinaiseen tarinaan, jossa hippejä ei ollakaan ammuttu ja Pervo-Einokin on taas liikekannalla uhaten viattomia papukaijoja. Nimittäin siinä hetkessä Pervo-Eino päätti kaivaa nenäänsä oikein hartaasti. Saatuaan räkäpallon kammettua ulos suuresta, hieman miehen sukuelintä muistuttavasta nenästään ja tungettuaan sen suuhunsa, soitti Pervo-Eino pikkuserkulleen Ernu-Jarmolle. Pian puhelinyhteys näiden kahden sairaan ihmisen välille aukenikin. Puhelinyhteys oli kuitenkin täynnä katkoja ja säröjä, sillä Pervo-Eino sattui olemaan alumiinilla vuoratussa huoneessa. Säröily otti Einoa päähän ja kun yhteys pikkuserkkuun lopulta katkesi lopullisesti, oli Pervo-Eino valmis tarttumaan uskolliseen sinkoonsa ja lahtaamaan pari papukaijaa. Hänen syvä antipatiansa papukaijoja kohtaan juontui hänen poikavuosiensa karmeimmasta muistosta, joka näkökentän äkillisestä sumenemisesta päätellen oli jälleen palaamassa takaumana hänen silmiensä eteen.
Eino muisti, kuinka hän oli pienenä käynyt lähellä asuneen vanhan Papukaijamieheksi kutsutun miehen luona hakemassa kananmunia ja vehnäjauhoja lainaan äidin muffinssitaikinaa varten. Eino oli koputtanut oveen ja jäänyt pienen epäpervon pojan hymy kasvoillaan odottamaan sen avaamista. Pian marijuanalta tuoksahtava vanha ukko potkaisikin oven auki. Mutta mitä kummaa; Papukaijamies oli pukeutunut papukaija-asuun, joka toi Einolle hirvittävästi mieleen lapsena häntä sirkuksessa seksuaalisesti ahdistelleen klovnin (tai sitten se klovni oli ainoastaan näyttänyt hirveältä, sillä kaikkihan lapset [ja Hessu Hopo] tunnetusti pelkäävät klovneja), ja nyt Papukaijamiehen kamalan asun nähdessään Eino vaipui vuodeksi koomaan ja siitä lähtien oli ollut syvästi katkera papukaijoille ja lopulta hänestä oli tullut myös pervo.
Ville-kaija ei tiennyt Pervo-Einon touhuista mitään, mutta hänellä olikin nyt muuta ajateltavaa hippilauman piirittäessä hänen oveaan ja hän tiesi, ettei tyttökaverikaan kauaa suostuisi sängyssä häntä odottelemaan palaavaksi. Yksi hippi heitti pommin. "Pommi" oltiin tukittu täyteen hamppua ja osuttuaan Villeen se paukahti iloisesti levittäen kukkaistuoksua kaikkialle ympärilleen ja tehden näin kaikki läsnäolijat hyväntuulisiksi.
Sitten syttyi sota huumeita vastaan ja poliisi heitti hipit putkaan ja hipit alkoivat pohtia miten pääsevät ulos sieltä. Yksi hipeistä keksi kulkea läpi vaaleanpunaisesta pyörreportista, jonka ympärillä tanssi lohikäärmeitä, ja koska huumeet eivät suinkaan luo harhoja vaan auttavat näkemään asioita, joita ei muuten näkisi, he pääsivät pakenemaan tuon portin läpi.
Portti johti tehtaan takapihalle. Tehdas oli, öö, idyllinen. Tehtaan oli perustanut itse Pervo-Einon lapsuuden traumojen lähde, Papukaijamies vuonna nakki (kevyesti paistunut ja sinapilla maistettu). Joka paikassa oli koottuja, kokoamattomia ja myös joitain kesken jääneitä palapelejä ja siellä täällä lojui palapelejen paloja sikin sokin. Palapeleissä seikkaili seksikkäitä papukaijoja, sillä kyseessä oli papukaijojen pornopalapelejä valmistava tehdas. Hipeistä vain paria tällainen aineisto kiihotti.
Hipit luikkivat tehtaan läpi kadulle, joka sattui sijaitsemaan muinaisessa Egyptissä jonkun kummallisen kronologisen oikun tai kertojan aivoijen niksahduksen takia. Ihmiset ja eläimet muinaisessa Egyptissä olivat korjautuneet jonkin toistaiseksi tuntemattoman tekijän takia dinosauruksilla, jotka ottivat esimerkiksi koirien, ihmisten, lakimiesten ja hevosten rooleja. Hipit päättivät tyypilliseen epäloogiseen tapaansa muuttaa historian ja tehdä kertarysäyksellä sekä muinaisegyptiläisistä että dinosauruksista valistuneita, luonnonläheisiä vegaaneja.
Hipit aloittivat harjoittamalla vapaata rakkautta. Silloin joku keksi, että oli epäreilua painottaa vain rakkautta ja ehdotti vapaan vihan kokeilemista. Pian monet olivat jo ampumassa toisia ihmisiä ja satunnaisia tielle osuneita papukaijojakin.
Ja niin siinä sitten kävi, että pian oli jäljellä enää yksi hippi. Tuo hippi oli nimeltään Kalle Niskanen ja hänellä oli kädessään kukkanen. Kukkaan laskeutui mehiläinen. Mehiläinen surisi onnesta, sillä mehiläiset ovat yksinkertaisia olentoja ja nillä on tapana tulla onnelliseksi hyvin pienistäkin iloista, kuten kukkaan laskeutumisesta. Mutta toisin kuin mehiläsellä, Aimo-kärpäsellä oli taipumuksia pyöriä ja surista kukkien sijaan ulosteläjissä. Valitettavasti, koska kertojalla on lukihäiriö, sana "uloste" oli sekoittunut sanan "tuloste" kanssa eikä Aimo ollut onnellinen. Aimo surisi Kalle Niskasen korvan juuressa. Aimo sai tuntea Kallen lämpimän, ison ja raskaan käden lutistavan Aimo-paran hipin ruokottoman karvaista ihoa vasten. Samaan aikaan maat halkeilivat ja taivas romahti kasaan kaukaisella Rutirutistuksen planeetalla, jota oli kohdannut pyhä viha. Niin tuhoutui se planeetta.
Samaan aikaan Mahtavien ja Suurten Viisaiden Neuvostossa pohdittiin, kannattaako tätä tarinaa enää edes jatkaa. Vanha Parrakas Viisas sanoi: "Niin totta kuin on, että maailma menee menojaan, saa tarinakin harhailla omia polkujaan". Ja niin kävi sinä samaisena hetkenä, että taivas pudota mätkähti heidän niskaansa.
